Konekilta pyrkii parhaansa mukaan vaalimaan ja edistämään teekkarikulttuuria. Heti taloon tultuaan fukseille aletaan opettamaan teekkarikulttuuria, joka yleensä omaksutaan varsin nopeasti.
Rennon letkeät vanhemmat koneteekkarit opastavat fukseja muunmuassa teekkarilaulannan maailmaan.
Wirsu, tuo kauniin punainen opus, on jokaisen koneteekkarin käyttämä laulukulttuurin edistämisväline, jonka avulla voi ainakin herättää pahennusta toisten ihmisten keskuudessa - Teekkarihan tunnetusti laulaa mieluummin kuin hyvin.
Laulukulttuuri on parhaimmillaan silloin, kun kaikki osallistuvat laulamiseen. Laulukulttuuria pidetään killan puolesta yllä laulamalla/laulattamalla aina kun mahdollista.
