Laskiainen

Konekillan perinteikäs juhla ja hyväntekeväisyys tempaus laskiainen vietetään tänä vuonna 16.2, eli laskiaistiistaina. Päivä alkaa Rotuaarilla klo 10.00-14.00 järjestettävillä hyväntekeväisyysmyyjäisillä, joissa myydään paikallisilta yrityksiltä lahjoituksina kerättyjä tavaroita. Myyjäisten tuotto on perinteisesti lahjoitettu paikalliseen, lapsiin tai nuoriin liittyvään kohteeseen. Tänä vuonna olemme valinneet lahjoituskohteeksi Oulun ensi- ja turvakoti ry,
jonka tarkoituksena on turvata kaiken ikäisten lasten oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen, tukea vanhemmuutta ja perhettä, ehkäistä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa sekä traumatisoitumisen jälkiseuraamuksia.

Laskiaisena on myös luvassa mäenlaskukisat. Raksilan Reikunmäen (uimahallin takana) herruudesta kisaillaan klo 14.00 alkaen. Kisat käydään kolmessa eri sarjassa, jotka ovat.

Standard-luokka, joka on avoin kaikille halukkaille. Joukkueessa tulee olla 3 jäsentä ja laskuvälineenä toimii intti-mallin ahkio. Sarjaa lasketaan playoff-tyyliin, kunnes voittaja on selvillä. Standard-luokkaan ilmoittautumisohjeet on lähetetty teille (vain oulun yliopiston opiskelijat) sähköpostitse jo aiemmin. Kysymyksissä ja epäselvissä tilanteissa apua saa osoitteesta rahastonhoitaja (@!) palkki.oulu.fi.

Toinen luokka on Modified, joka on näytöstyylinen sarja. Nopein ei suinkaan ole voittaja, vaan voittoon tarvitaan taitoa ja luovuutta oman laskuvälineen rakentamiseen. Modifiediin pääsevät osallistumaan teekkarikiltojen ja kolmen muun ainejärjestön edustusjoukkueet.

Viimeinen laskettava luokka on Isokenkäiset, jossa osallistujat ovat yritysten tai yhteisöjen edustajia. Muutoin luokka lasketaan samaan tyyliin kuin Standard.

Mäkitapahtuman jälkeen ilta huipentuu tietenkin railakkaisiin kahden kerroksen Afterski-bileisiin Radison Blun Fionassa night:ssa klo 21.00 alkaen. Elävästä musiikista vastaa Teekkaritorvet ja loppuillasta on tarjolla livemusiikia Porilaisen Remix! bändin voimin. Illan aikana kamppaillaan myös Mr. Konefuksikisassa. Luvassa on todella hyviä juomatarjouksia ja tänä vuonna väki otetaan sisään kahdesta ovesta ruuhkien välttämiseksi.

LIPUT ENNAKKOON 6€ VIHREILTÄNAULAKOILTA

Lipunmyyntiajat:
TI 9.2. klo 10-14
KE 10.2. klo 10-14
TO 11.2. klo 10-14

Lääkis:
TO 11.2. klo 11-13.30

sekä alustavasti:

Humanistinen tiedekunta:
TI 9.2. klo 10-14
KE 10.2. klo 10-14

Arkkarit:
KE 10.2. klo 12-14.

And some information about the event in English:

Shrove Tuesday (Laskiainen or Fat Tuesday or what ever you may call it) is coming fast and
that also means the traditional sled-riding contest in Raksila and after-ski party in Radison Blu/Fiona Night Club.

So the date is 16th of February and the sled-riding starts at 14.00 in Raksila (Reikunmäki,
behind public swimming hall). The Amazing After-ski party starts at 21.00 in the evening.
"Be there or be a polygon with four equal sides and angles!"
Performing Bands (live music):
* TEEKKARITORVET
* REMIX!

Tickets only for the great (and usually sold out) after-ski party costs 6 euros in advance and those tickets are sold:
Linnanmaa Green racks (Vihreät naulakot) Tu 9.2. at 10.00-14.00, We 10.2. at 10.00-14.00,
Th 11.2. at 10.00-14.00
Medical Faculty: Th 11.2. at 11.00-13.30
Department of Architecture: We 10.2. at 12.00-14.00
Faculty of Humanities: Tu 9.2. at 12.00-14.00, We 10.2. at 12.00-14.00

And if you want to participate in the competition follow these instructions:
0. Get your team together, three person in a team, costs 21 euros per team
(this contains 3 tickets for competition and 3 tickets for the after-ski party)
1. Send email to rahastonhoitaja@palkki.oulu.fi (Jani Keränen)
2. In the email title: "Standard, TEAM NAME"
3. You get the payment instructions in email
(ask for english instructions)
4. Last date to sign in is 12th of February till 16.00 o'clock